ecOcaucO säästää polttoainetta

Viljankuivauksen aikana kannattaa säätää ilmamäärää.

Vanha uskomus siitä, että ilmaa pitää olla paljon pitää paikkansa vain osittain. Kuumaa ilmaa tarvitaan paljon mutta vain kuivauksen alussa.

Kun poistokosteuden määrä lähtee laskemaan voi ilmamäärää rajoittaa, mutta tulee tietää miten se tehdään.

ecOcaucO pohjautuu 10-vuoden suomalaiseen tuotekehitykseen. Panelian kylässä viljelijä Ari PInomäki keksi lähteä selvittämään  miten kuivausta voisi tehdä tehokkaammin.

Thomas Alva Edisonin tavoin, Ari ei epäonnistunut vaan keksi lukuisia tapoja, jotka eivät toimi. Sekä myös sen mikä toimii.

Viljankuivauksessa kohtaamme luonnonlakien kanssa. Jotta ylimääräinen vesi saadaan pois ja vilja säilymään tarvitaan energiaa. Alussa kuluu paljon kuumaa ilmaa, että pintavesi saadaan pois koska sitä on Suomen olosuhteissa aika paljon.

Pintaveden jälkeen poistetaan syvemmälle jyvään sitoutunutta vettä. Vanhan tavan mukaan ilman puhaltamista jatketaan samaan tahtiin koko erän läpi.

Se ei kuitenkaan nopeuta kuivumista, sillä jyvä luovuttaa  syvistä kerroksistaan kosteutta varsin tasaisesti. Lämpötilan nousullakaan ei ole merkittävää vaikutusta kuivumisnopeuteen.

Kun puhallettavaa ilmamäärää lähdetään hallitsemaan tiputtamalla taajuusmuuntajan avulla poistuu edelleen sama määrä kosteutta. Se on vain tiiviimmin poistuvassa ilmassa.

 

 

10 + 10 =

Vähennettäessä puhallettavan ilman määrää syntyy säästö siitä, ettei lämmitetä ilmaa turhaan. Tällä on kahdenlainen vaikutus. Toisaalta poistuva ilma on kosteampaa, mutta myös kuivurissa oleva vilja lämpenee vähemmän. Tästä on ainakin se hyöty, että jäähdytysvaihe on nopeampi eikä vilja ota jäähdytettäessä niin paljoa uutta kosteutta.

Voiko tämän tosiaan saada niin halvalla, että hinnan säästäisi jopa samana vuonna takaisin. Kyllä voi – toki tilan pitää olla melko iso. Monelle realistista on varmasti  laskea, että sijoitus tulee takaisin 2-3 vuoden aikana. Videolla näytän esimerkkilaskelman siitä miten hehtaarikohtaisesti voi omaa takaisinmaksua arvioida.

Vieressä olevan linkin avulla voit tilata linkin videoon, jossa selvitän tarkemmin laitteen toimintaa. Pohdin siinä myös sitä, miksi isommat valmistajat eivät ole tätä ajatelleet ja lähteneet kehittämään.